Toukokuun Glorian Ruoka & Viini -lehti sisälsi niin monta hyvää reseptiä, että innostuin taas jälleen kerran ruuanlaitosta! Grillikauden alettua päädyin ensimmäisenä valmistamaan Meri-Tuuli Väntsin ohjeella jerk-kanaa ja sille kaveriksi lehden sivuilta bongattua broccolini-fetasalaattia.
Jerk-kanaan tulee melko mausteinen marinadi, joskin chilissä hiukan säästelin tällä kertaa. Olin jo etukäteen ajatellut, että haluaisin hakea ruualle Alkosta roseen ja koska ruoka oli reippasti maustettua grillikanaa, uskalsin valita puolimakean viinin. Jos ruuassa on tulisuutta, on viinin hyvä olla matala-alkoholinen ja mieluusti myös makeampi kuin kuivempi.
Lähi-Alkon valikoima ei kovin montaa vaihtoehtoa näillä kriteereillä tarjonnut joten nappasin matkaan Beringer Zinfandel Roseén. Ruoka oli hyvää, viini ei niinkään osunut omaan makuhermoon. Voisin kuvailla sitä tasan yhdellä tavalla: kuin joisi mansikkahilloa.
Kaiken kaikkiaan viini oli lattea, vahvan mansikkainen aromi ei saanut ryhtiä hapoista eikä oikein mistään muustakaan. Jerk-kana loisti yksinään, viini huuhteli suuta muttei tarjonnut aterialle mitään lisää. Feta salaatissa oli ehkä hiukkasen parempi pari viinille suolainen-makea -kombolla mutta en voi suositella tätä juustoviiniksi sen paremmin.
Ruokia kyllä voin suositella: jerk-kana oli ihanan mehevää ja maukasta ja broccolini-fetasalaatti bulgurilla oli raikas mutta ruokaisa kokonaisuus, joka vei ihanasti kesään.
Beringerin kohtaloksi koitui nyt turha simppeliys.
Keräsin toissapäivänä suppilovahveroita. Uusi apajani osoittautui tuottoisaksi: niitä kertyi likimain kilon verran! Seuraavaksi piti enää keksiä, mitä niistä voisi tehdä. Suurin osa toki päätyy pakastimeen säilöön mutta osan halusin heti käyttöön.
Muistelin, että olin tattisesongin ollessa kuumimillaan tehnyt viimeksi sienistä pastaa ja risottoa. Päätin, että keittoa pitää suppiksista saada. Jääkaapissa lymyili myös pussi maa-artisokkaa, jonka olin ostanut kaupasta etsiessäni vaalean värisiä ruoka-aineita hampaidenvalkaisun jälkeisille päiville. Viinin ja kahvin ystävänä hampaiden valkaisu oli väistämätön toimenpide, josta lisää myöhemmin. Lupaan paljastaa, mitä kaikkea vaaleaa on syöty ja miten esimerkiksi punaviini vaikuttaa hampaisiin.
Maa-artisokka, mikä ihana kauden herkku!
Mutta takaisin suppilovahveroihin. Suppis on sienenä mielestäni ihana, sillä se on helppo putsata, niitä löytyy usein pieneltä alueelta paljon ja sen maku on lempeä. Maa-artisokka niin ikään on herkän makuinen ja siksi se oli mielestäni loistovalinta suppilovahveron kaveriksi keittoon. Ja miten oikeassa olinkaan! Hurraa! Tästä keitosta tuli niin hyvää, että menin itsekin ihan sanattomaksi. En usko että vaikutusta oli lainkaan sillä, että olin yksin kotona.
Ihana suppilovahverokeitto (kahdelle)
Ainekset:
- 200g maa-artisokkaa
- 200g suppilovahveroita
- 1 sipuli
- 3dl vettä
- 1dl kuohukermaa
- n. 50g tuorejuustoa esim. Creme Bonjour mustapippuri
- 0,5dl valkoviiniä (ei välttämätön)
- 1kpl Knorr Fond du Chef vegetable -annosfondi tai 1 kasvisliemikuutio
- voita
- öljyä
- suolaa ja pippuria
Silppua sipuli pieneksi. Kuori maa-artisokat ja
paloittele kuutioiksi. Silppua sienet paloiksi
(esim. kulhossa saksilla).
Sulata kattilassa nokare voita ja lorauta
mukaan hiukan öljyä. Voit käyttää
myös pelkästään jompaa kumpaa.
Säädä lämpö pienelle, korkeintaan kolmaososa
lieden maksimista, ja kuullota sipuleita
muutama minuutti, kunnes ne ovat pehmenneet.
Varo ruskistamasta sipuleita, niiden tulisi
muuttua ainoastaan kullankeltaisiksi.
Lisää mukaan sienet ja nosta hiukan lieden
lämpöä. Kypsennä, kunnes neste on haihtunut.
Lorauta sitten kattilaan valkoviini.
Kiehauta ja odota, kunnes neste on lähes
kokonaan haihtunut. Lisää vesi, maa-artisokat
ja fondi kattilaan. Keittele miedolla lämmöllä,
kunnes maa-artisokat ovat pehmeitä.
Lisää joukkoon kerma ja tuorejuusto,
sekoita ja anna kiehua hetki. Soseuta
sauvasekoittimella tai blenderillä tasaiseksi,
tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja
pippuria.
Keiton päälle sopivat tuoreet yrtit, kuten timjami.
Suppilovahverokeitto
Tämän ihanan keiton kanssa sopisi jokin ryhdikäs Riesling, esimerkiksi Ribbonwood Riesling Uudesta-Seelannista (Alko 17,98€) tai raikas Chardonnay, esimerkiksi Chablis. Kiinnostava valinta olisi vaikkapa Moillard Petit Chablis (Alko 16,84€).
Vielä ehtii sienimetsälle, joten laita resepti talteen ja lähde lähimetsän mättäille bongaamaan suppiksia!
Viime viikonloppuna juhlimme isommalla porukalla puolisoni isoäidin 90-vuotisjuhlia. Juhlat kestivät kaksi päivää, kuinkas muutenkaan. Saanen huomauttaa, että päivänsankaria ei mitenkään uskoisi 90-vuotiaaksi, niin nuorekas hän on. Meillä oli huippuhauskaa ja mikä tärkeintä: nautimme pitkästä aikaa yhdessäolosta ja mukavien muistojen luomisesta.
Minulle annettiin kunnia tehdä viinivalinnat illalliselle, jota meille oli kokki valmistamassa. Viinien hintahaarukka määritettiin noin 15 euroon pullolta ja valinnassa etusijalla oli tottakai tarjolla ollut ruoka. Otin huomioon myös sen, että viinit olisivat helposti lähestyttäviä ja toimisivat myös heille, jotka eivät suurimpia viininystäviä olekaan.
Pitkän pöydän äärelle mahtui liki 20 ruokailijaa
Alkupalana nautimme toast skagenia ja sen kanssa kohotimme päivänsankarin onnittelumaljat. Alkujuomana oli itseoikeutetusti kuohuvaa ja itselleni oli heti selvää, että valitsen crémantia.
Toast Skagen
Päädyin Gratien & Meyerin Crémant de Loire Brutiin (Alko 14,98€) joka on ranskalainen, pehmeärakenteinen ja erittäin kuiva kuohuviini. Kuplien tasapaino happoisuuden kanssa oli loistava. Makuprofiililtaan juoma oli raikkaan sitruksinen mutta lempeän hedelmäinen. Erittäin helposti lähestyttävä juoma nautittavaksi sellaisenaan ja toimi erinomaisesti sitruunaisen toast skagenin parina.
Alkuruokana oli tarjolla maa-artisokkakeittoa höystettynä rapeaksi paistetuilla suppilovahveroilla. Maa-artisokkakeiton hienostunut koostumus on kermainen ja aromimaailma herkkä. Valitsin sen pariksi Rheingaun Rieslingiä Alkon uutuusvalikoimasta. Valintani oli Balthasar Ress Rheingau Riesling (Alko 14,98€), kuiva ja hapokas viini joka olisi toiminut myös toast skagenin kaverina. Raikas mineraalisuus ja tasapainoinen, vaikkakin voimakas happoisuus toimivat mielestäni hienosti keiton parina jyräämättä liikaa pääraaka-aineen nyansseja. Tämä viini oli muutenkin iloinen yllätys, sillä sen profiili oli rieslingiksi hyvin ryhdikäs.
Maa-artisokkakeittoa ja suppilovahveroita
Pääruokana tarjolla oli peuran ulkofilettä sous vide tummassa kastikkeessa, paahdettuja salviavoiperunoita sekä paahdettua ruusukaalia ja punajuurta. Koska peura on lihana herkän makuinen, se kaipaa rinnalleen hiukan kevyempää viiniä, kuin esimerkiksi naudanliha. Riistalle sopiva makupari viinien osalta on hilloinen, jolloin lihan maku tasapainottuu sopivasti. Tanniineja voi olla mutta hyvin runsastanniiniset vaihtoehdot kannattaa peuran kanssa unohtaa.
Peuraa Sous Vide
Koska alkumalja oli ranskalaista viiniä, halusin tuoda sopivaa jatkumoa myös päääruuan pariksi ja valitsin siksi Chapoutier Belleruche Côtes-du-Rhône Rougen (Alko 14,98€). Tämä lempeän ryhdikäs viini toi kypsien marjojen aromeja ja sulautui pääruuan makuihin erinomaisesti. Tämä valintani keräsi erityisiä kehuja ja päätyy ehdottomasti omalle ostoslistalleni myös jatkossa. Mielestäni tässä viinissä kaikki elementit olivat täydellisessä tasapainossa ja sen täyteläinen makuprofiili taittui pehmeään upean sulavasti. Tämä hyvän hinta-laatusuhteen viini toimisi mielestäni mainiosti myös ankan kanssa.
Jälkiruokana nautimme mascarponemoussea marengin ja marjojen kanssa.
Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen viinivalintoihini. Joskin viinien valinta ja niissä onnistuminen on helppoa, kun tarjolla on erinomaista ja maukasta, taidolla valmistettua ruokaa.
Peruskoulun janssoninkiusaus. Voi kamala. Melkein yhtä kamalaa kuin maksalaatikko. Toivoin niin, että olisin ollut niinä päivinä sairaana.
Olen tuijotellut aikuisikäni epäuskoisena säilykehyllyllä anjovispurkkeja miettien, kuka noita ostaa ja vieläkö joku vapaaehtoisesti tekee sitä janssoninkiusausta? Mitä muuta näistä voi kokata? En keksi yhtään muuta ruokalajia.
Viime viikolla tapahtui kuitenkin jotakin erikoista. Tartuin uhkarohkeasti anjovispurkkiin ja kuljetin sen kassan kautta kotiin.
Kunnollisia anjoviksiaeli sardelleja
Syy ostokseeni löytyy Hanna G kokkaa -keittokirjasta, joka on suosikkikeittokirjani. Normaalisti hankin keittokirjoja siten, että lainaan niitä vinon pinon kirjastosta, selaan aikani ja pyrin hankkimaan suosikkini sitten omaksi. Hanna G kokkaa -kirjan hankin tosin jo ennakkomyynnistä, koska olin vakuuttunut jo etukäteen sen erinomaisuudesta. Oikeassa olin, kirja on täynnä loistavia reseptejä, vinkkejä ja myös Hannan tarinaa.
Seuraavana hankintalistallani ovat Saku Tuomisen, Tuukka Kosken ja Kimmo Kivilahden kirja Basta! sekä Teresa Välimäen Le Keittokirja.
Hanna G kokkaa -kirja
Kirjassa on ihanan helppo anjovispastan ohje, joka ei muuten muistuta edes etäisesti janssoninkiusauksen makumaailmaa. Hurraa! Parin vuoden harkinnan jälkeen uskaltauduin siis testaamaan reseptiä ja kas! Se oli älyttömän hyvää! Virallisesti voin siis julistaa anjovikset vapautetuiksi boikottilistalta. Okei, sardellit, jos uskomme suomalaisia ruokapakkauksia. Kurkkaa siis pakkausta tarkemmin, että ostat oikeasti anchovies eli suomeksi sardellia etkä kilohailia, jota meillä taas anjovikseksi kutsutaan.
Pastan päälle tulee ihanaa murua, jossa on leipää, parmesaania ja mausteita.
Anjovispasta Hanna G:n ohjeella
Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy tämäkin ohje alkuperäisessä muodossaan, jos kyseinen kirja ei ole omassa kirjahyllyssä tai juuri nyt lähikirjastosta saatavilla. Reseptiin pääset tästä: Tomaatti-anjovispasta à la Hanna G – Beach house kitchen.
Anjovis tai sardelli (onpa tämäkin vaikeaa!) on hyvin suolainen ainesosa ja jos tämän pastan kaveriksi haluaisi parittaa viinin, pitäisi ottaa huomioon pari asiaa. Ensinnäkin, merenelävät rakastavat valkoviiniä ja kuplia. Punaviinin jättäisin nyt pois laskuista. Toiseksi, merelliset maut pitävät merellisen ilmaston viineistä. Suosisin siis jotakin rannikkoalueen valkkaria. Vahva suolaisuus taittuu sopivasti, jos viinissä on jonkin verran jäännössokeria. Jopa makeaan taittava viini voisi osua tähän yhtälöön.
Valitsin Alkon valikoimasta kaksi vaihtoehtoa, joita voisin suositella tämän pastan kaveriksi:
Asio Otus Bianco ja Villa Valentina Il Classico Bianco
Asio Otus Bianco on puolikuiva italialainen, jossa jäännösokerin määrä on 10g/l. Hinta 11,99€.
Villa Valentina Il Classico Bianco on Apulian alueen viini, jossa on kuitenkin 7g/l jäännössokeria, vaikka se kuivaksi luokitellaankin. Hinta 14,98€.
Molempien viinien sitruksiset aromit ja keskivahva happoisuus sopivat tälle ruualle pariksi. Molemmissa viineissä on myös hedelmäisen raikas ja keveä profiili, joka ottaa pastassa olevan tomaatinkin huomioon.
Pääsiäisen aikaan maistoin muutaman muun viinin ohella uutta tuttavuutta, Bonnin Pichonia Ranskan Bordeaux’sta. Tarkemmin viini on kotoisin Lussacin alueelta, vaikka pullon kyljessä mainitaankin merkittävä viinialue Saint-Émilion. Lussac sijaitsee Bordeaux’n oikealla reunalla ja on suhteellisen pieni alue, joka kuuluu niin sanottuihin Saint-Émilionin satelliitteihin, vaikka Lussacin ja St-Émilionin väliin jää vielä Montagnen alue. Näitä satelliittialueita on neljä ja ne saavat käyttää St-Émilionin nimeä viineissään.
Château Bonnin Pichon 2019
Tämä Château Bonnin Pichonin viini on sekoitus Merlot’a (81%), Cabernet Francia (15%) ja Cabernet Sauvignonia (4%). Se on kypsytyksen aikana majaillut tammitynnyreissä osan ajasta, vaikka onkin valmistettu modernein menetelmin. Bordeaux’n Merlot on tyypillisesti aromeiltaan kirsikkainen ja nahkainen. Tässä maistetussa viinissä tuoksua dominoi vahva tumma kirsikka, tammisuus erottuu vahvasti. Erotan myös maamaisia tuoksuja ja häivähdyksen anista. Maussa alkutuntuma on reipas, hapankirsikka nousee esiin yhdessä tammen ja savuisuuden kanssa. Huomaan myös ruohikkoa ja jo mainittua anista. Viinin tanniinit ovat terävät ja jälkimaku on pitkähkö. Tuntumassa on ryhtiä.
Nautin tämän viinin kaverina kovia juustoja ja ne toimivat erinomaisesti yhdessä. Reilun suolainen mutta muuten aromeiltaan kevyehkö manchego oli aivan erinomainen pari tälle viinille.
Seuraa varsinainen jymypaljastus: pääsiäinen vietettiin kotona. Vähän jo naurattaa vaikka oikeasti ei naurata kyllä yhtään.
Olin tehnyt parikin ateriasuunnitelmaa, joista lopulta yksi toteutui suunnitellusti. Upea sää sai grillin kuumenemaan ja lennosta vaihdettiin ruokasuunnitelmia. Niin maistui kesän ensimmäiset grillaukset hyviltä, että todistusaineisto jäi hankkimatta. Ei siis siitä sen enempää, grillailuihin ehditään varmasti paneutua vielä kuluvan kauden aikana.
Ruokapuolella kaivettiin esiin pakastimessa rakkaudella vaalittu peuran ulkofile ja sen seuraksi tein Hanna Gullichsenin ohjeella cacio&pepe -perunagratiinia.
Peuran sisäfileCacio & Pepe perunagratiini
Peuran file on uskomattoman mureaa eikä kaipaa kovin paljoa laittamista. Huoneenlämmössä pötkötellyt liha kun ottaa pannulla pintoihin värin, se vaatii uunissa vain muutamia minuutteja ollakseen täydellisen mehevä, noin 52c. Hetki tasausta folion alla ja liha on kuin pumpulia.
Perunagratiini oli tuhtia, sillä se sisälsi pecorinoa aika reilusti, mutta se toimi vahvan pippurinsa kanssa oikein mukavasti. Toki tarjolla oli myös salaattia, joskaan sen merkitys ei jostain syystä tällä aterialla korostunut.
Tarkkasilmäiset huomasivatkin jo, että peuran kanssa poseeraa uusi ystävä Gran Marius. Riistalle valitaan kumppaniksi melko poikkeuksetta roteva punaviini. Riistalihan maku on vahva ja se kaipaa rinnalleen voimakasta partneria. Koska peuran ulkofile on riistaksi aika pehmeää niin koostumukseltaan kuin maultaankin, se voisi jopa jäädä erittäin voimakkaan viinin jalkoihin. Pakko hehkuttaa, että Gran Marius oli nappivalinta. Viini ei jyrännyt hienon fileen aromikkuutta ja herkkyyttä vaan tuki hienosti ruuan makukokonaisuutta.
Gran Marius Reserva Selección 2015
Gran Marius Reserva Selección 2015 on sekoiteviini Espanjasta Almansan alueelta Itä-Espanjasta, jossa on mm. Monastrell ja Tempranillo rypäleitä. Erityismaininta upeasta etiketistä.
Tuoksussa on kypsiä marjoja, nahkaa sekä paahteisuutta. Maussa kypsyneet tummat marjat erottuvat selkeiten, havaittavissa myös kuivattua luumua, yrttejä ja paahteista aromia. Makutuntuma on alkuun pyöreä mutta terävöityy nopeasti sopivan napakoiden tanniinien ansiosta. Gran Marius on kokonaisuutena harmoninen, dekantointi tekee erityisen hyvää aromien avautumiselle.
Arvio: Ostaisin toistekin.
Totuuden nimissä, toki pääsiäisen aikaan maistettiin muutakin viiniä. Jaan ajatuksia niistä hiukan myöhemmin.
Nyt, kevättä kohti! Samaan aikaa katson ikkunasta, että lunta sataa.
Rakastan illallisia hyvässä seurassa. Koska pidän ruuanlaitosta, laitan ruokaa mielelläni myös muille. Helmikuussa vietimme kodissamme iltaa ystävien kanssa ja tässä kurkistus, mitä oli tarjolla.
Valitsin teemaksi Italian kahdesta syystä: olin juuri hankkinut erinomaisen hyviä Osso Bucco -luomulihoja paikallisesta REKO-ringistä ja lisäksi olin edellisellä viikolla onnistunut paistamaan aivan ihanan muhevaa hapanjuurifocacciaa.
Pääruokana oli siis Osso Bucco. Pataruoka on useamman henkilön illallisella aivan nerokas nimittäin se pysyy pitkään lämpimänä ja jaksaa odotella kiltisti ruokailijoita. Pataruoka päästää myös kokkinsa helpolla, sillä se valmistuu liki itsekseen eikä kahlitse hellan viereen pitkäksi aikaa. Mummoni mukaan Osso Bucco oli 70-luvulla oikein muotiruokaa. En osaa sanoa onko se jonain ajankohtana mennyt pois muodista palatakseen sitten taas takaisin mutta hyvää se oli silti. Ohjeena käytin Viinilehden reseptiä, joka on Antti Vahteran käsialaa. Lisukkeena toimivat hienosti Kulinaari-blogista bongaamani Mikin paahdetut parmesaaniperunat.
Lihapata ja perunat eivät kovin raskaita lisukkeita kaipaa joten unohdin kaikenlaiset alkuruokaideat, joita kyllä olisin Italia-teemalla keksinyt vaikka kuinka monta. Padan kylkiäisinä tarjosin mozzarellalla ja hunajamelonilla varustettua salaattia, pikkelöityä fenkolia Kokit&Potit -reseptillä sekä mainitsemaani hapanjuurifocacciaa. Onnistuin toistamiseen focaccian kanssa ja voi sitä onnen tunnetta! Pikkelöity fenkoli aiheutti alkuun jopa ihmettelyä mutta keräsi lopulta kehuja. Ihanan helppo ja monikäyttöinen lisäke!
Juomina tarjolla oli alkumaljana Charles de Fère Cremant du Jura Rosé Brut, sillä olihan liki ystävänpäivä. Rosé-kuohuvat ovat muutenkin nyt kovassa nosteessa joten valinta oli oikeutettu.
Tässä viinissä oli oikein erinomainen hinta-laatusuhde (Alko 14,98€) ja vaikka viini on erittäin kuiva, se ei tuntunut kireän kuivalta vaan sopivan tasapainoiselta. Yleiskäyttöviini kuohuvan kilistelyyn – bonuksena erittäin kaunis sävy! Todettakoon, että Prosecco Rosé olisi ollut ihan ehdoton valinta tälle illalliselle, mutta varastoissani sattui olemaan valmiiksi tämä ranskalainen Charles de Fère.
Tiesitkö että: Prosecco valmistetaan italian venetossa ja siitä on saanut tehdä rosé-versiota vasta vuoden 2020 lopulta saakka. Proseccon valmistusta säätelevät italian laatuluokitusten säännöt ja rosé-proseccolla säännöt ovat vielä tiukemmat. Värinsä Rosé-prosecco saa pinot noir -rypäleestä.
Ruuan kanssa nautittiin Alkon tilausvalikoimasta löytämääni Cantina Cellaro Solea Biologico Nero d´Avola 2019 punaviiniä, joka istui lihapadan seuraan oikein mutkattomasti. Viinin helposti lähestyttävä aromimaailma antoi hyvin tilaa aterian mauille mutta viini ei kumminkaan jäänyt liikaa alakynteen. Tästä viinistä oli tunnistettavissa yrittisiä sävyjä, jotka myös tukivat ruokavalintaa.
Viini oli kotoisin Sisiliasta ja oli myös ekologinen valinta. Tässä viinissä ei esimerkiksi ollut lainkaan metallista sinettiä korkin päällä, jotta vältetään turhan pakkausmateriaalin käyttö. Etiketti oli kierrätysmateriaalista ja pullo kierrätyslasia. Ilahduttavaa nähdä, että ekologisuus nousee vahvemmin esiin viinien tuottamisessa – myös pakkausmateriaalien osalta.
